perjantai 22. elokuuta 2014

Oppimissopimus (Salon kukkakori)

Moikka!
Olen ollut jo mahtavat kaksi viikkoa työssäoppimassa Salon kukkakorissa (kukkakauppa), ja sekin on mennyt todella nopeasti ja hyvin vauhtiin, koska töitä on paljon ja ne ovat kivoja. Ja niin kuin viime TO -jaksolla piti tehdä oppimissopimus tehtävä niin tulee tällekkin jaksolle:

Olen siis kukkakaupassa... hmmm...... jos multa ois kysytty pari kuukautta sitten haluasinko mennä kukkakauppaan työssäoppimaan olisin tarvinnu siihen todella monta sellaista ihmistä jotka osaa suostutella sellaiseen... noh, kesän aikana sitä tulee mietittyä mihin haluaa ja alkaa tulla loppuvaiheessa jo kiirekkin etsiessä paikkaa. Mutta en hankkinut kukkakauppaa sen takia, että mulla oli kiire (koska koulun alkuun alle viikko) vaan siksi koska halusin kokeilla jotain erilaista ja kuulin että kukkakaupassa pääsee näyttämään todellista visuaalista tekemistään kukkien parissa, joten siksi.

Kerrataanpa siis missä olen ollut ennen työssäoppimassa. Ekana olin Herkku ja Lahja Murenassa joka on Salossa torin laidalla toimiva lahja liike.
Toisena paikkana toimi vaatekauppa Kappahl Salon Plazassa. Ja kolmannen kohdalla en sitten halunnut pysyä Salon seudulla ja ryömin Turkuun päin, Skanssista löysin Lindex -vaatekaupan.
Ja näistä paikoistahan ei sitten millään lähdetö ilman hyviä kokemuksia. Kaikissa paikoissa sain palvella asiakkaita, joka on siis ollut todella hyvä kokemus, koska jos haluaa sellaiseen ammattiin jossa tarvitaan asiakaspalvelua niin kannattaa sitä varmaan sitten kokeakkin. Kappahl:ssa ja Lindex:ssa sain asiakaspalvelun lisäksi hyviä kokemuksia ryhmä työskentelystä. Olen saanut hyvää palautetta asiakaspalautteesta ja ryhmä työskentelystä joka on tietysti kivaa.

Salon kukkakorissa olen saanut kukista enemmän tietoa päähän ja ennen olin suunnilleen sellainen etten tiennyt esim. kumpi on ruusu ja kumpi on auringonkukka. Ja tiedän paljon paremmin miten kukkia pitää käsitellä ja olen huomannut että se työ onkin todella kivaa siivoamisesta kaupan sulkemiseen asti. Vahvuuteni on tällä hetkellä se että olen alkanut ehdottelemaan Kukkakorin työntekijöille erilaisia ideoita ja sitten he ovatkin käyttäneet ideoitani, joten olen näiden muiden TO -paikkojen ohella tullut rohkeampi ja osaan sanoa ideoitani ääneen enkä jätä niitä päähän kellumaan. Heikkouteni on ehkä hiljainen ääneni jota tietenkin yritän ''kasvattaa'' sitä lisää ja lisää, mutta sitten iskee rakas ystävämme ujous joka on ehkä jolle tuttukin kaveri.

Olen tämän kahden viikon aikana ollut ihan sekaisin siitä miksi haluasin tulla isona. Mutta haluaisin kehittää rohkeuttani todella paljon. Ja jotta pääsisin siihen niin kannattaa harjoitella. Esim. töissä voin mennä juttelemaan asiakkaille vaikka he eivät puhukkaan mulle ja jos puhuvat niin voin hyvinkin jatkaa juttua eteenpäin. Ympärilleni tarvitsen positiisen ilmaston ja kannustavia ihmisiä.



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Asiakaspalvelu tehtävä

''Laadi 5 eri kysymystä asiakaspalvelusta ja haastattele mestaria - mikä tekee asiakaspalvelutilanteesta onnistuneen? Aseta kysymyksiä siitä miten kohdata asiakas, miten viedä palvelutilannetta eteenpäin, miten päättää asiakaspalvelutilanne.''
1. Mitä teet nähdessäsi asiakkaan?
- Ensin tervehdin asiakasta, annan hetken katsoa ja juttelun kautta selvitän tarvitseeko asiakas apua tai asiakas tulee itse kysymään apua tervehtimisen jälkeen (silloin asiakkaan on helpompi lähestyä myyjää).
2. Miten selvität mitä asiakas haluaa ostaa?
- Selvitän mahdollisimman hyvin mitä asiakas etsii, ja jos tuotetta ei löydy, ehdotan vastaavaa tai jotain ihan muuta ratkaisua lisäksi esimerkiksi mekon ostajalle voi yrittää myydä sukkahousuja.
3. Miten palvelet asiakasta?
- Palvelen mahdollisuuksien mukaan asiakkaan loppuun asti (kassa). 
4. Miten juttelet asiakkaille?
- Juttelen asiakkaille aina iän ja ''tyylin'' mukaan, rennommin nuorten ja asiallisemmin vanhempien asiakkaiden kanssa. Aina kuitenkin tervehtien ja kiittäen. 
5. Mitä juttelet asiakkaiden kanssa?
- Juttelen asiakkaile niitä näitä ja saatan esimerkiksi kommentoida asiakkaan ostamaa tai katsomaa tuotetta ja kerron meneillään olevista tarjouksista.
Testasin näitä kaikkia ja se auttoi todella paljon!

''Motorola asiakaspalvelukontaktista - mikä meni hyvin, mikä meni huonosti, mitä opin, mitä vien käytäntöön? Arvioi yksi case per päivä ja toista näitä vähintään 5 kertaa.''
Asiakaspalvelussa minulla meni hyvin asiakkaille puhuminen ja tuotteiden etsiminen asiakkaille.
                                           alussa meni huonosti kovaan ääneen puhuminen, jos vaikka puhuin vanhemmille ihmisille niin he eivät kulleet kunnolla.
                                opin puhumaan lujempaan. 
                                otin käytäntöön enemmän asiakkaille puhumisen. 
Näillä loppu päivillä olen huomannut edistystä asiakaspalvelussa nyt osaan puhua enemmän asiakkaiden kanssa jos he tulevat kysymään jotain tai sitten menen itse juttelemaan. Ensimmäisillä päivillä en ollut kauhean kokenut asiakaspalvelija, mutta olen vähitellen oppinut tavan puhua asiakkaille.

''Näitä tulee välttää asiakaspalvelutilanteessa? Laadi 10 kohdan lista asioista, joita tulisi välttää.''
1. Ei saa syö purkkaa.
2. Väärien tarjousten kertominen, koska jotkut tarjoukset eivät joskus kestä päivääkään kauempaa.
3. Ei saa olla ''I DON'T CARE!!!'' mielellä.
4. Ei saa puhua epäselvästi.
5. Jos on huono päivä ei saa näyttää sitä asiakkaalle.  

''Mihin voit vaikuttaa asiakaspalvelutilanteessa? Mihin et voi vaikuttaa asiakaspalvelutilanteessa?''
Voin ehkä vaikuttaa asiakkaan ostopäätöksiin.
En voi vaikuttaan siihen jos asiakas haluaa jotain tuotetta mitä ei löydy liikkeestä.




Työssäoppiminen kokonaisuudessaan

Lindexissä

Olin työssäoppimassa Skanssin Lindexissä.
Sain todella paljon olla tekemisissä visualistien kanssa.
Joka päivä oli melkein jotain viikkaamis tehtäviä.

 Viikkaamisessa oli kaikista tärkeintä, että pinot vaate pinot olivat suoria, saman kokoisia ja vaatteet kokojärjestyksessä. Kun laitettiin kokotarroja niin niiden väli oli vaatteen oikeasta reunasta noin 2 sormiväliä. 









Sain myös todella paljon silittää vaatteita nukeille ja pukea niitä. Aina kun minun tarvitsi silittää ja pukea nuket niin minua odotti melkein aina rekillinen vaatteita silityslaudalla... olin todella hakusessa parina ensimmäisenä päivänä,koska en tiennyt suunnilleen mitään silittämisestä, mutta kun oli aikaa ja silityksen mestari neuvomassa niin kyllä sen silittämisen sitten osasi. Ja tietenkin aina kun puki nukkea täytyi tietenkin pyyhkiä lasi alusta (jossa nukke on kiinni) sormenjäljistä.
Lindexiin tuli aina ohjeet kun piti pukea uusi nukke tai tehdä kokonaan uusi ikkuna. 
Kaikista tärkeintä oli nukkejen pukemisessa se, että vaatteissa ei ollut ryppyjä ja vaatteet oli oikein stailattu. Farkuissa oli tärkeää, että ne olivat ''elävän'' näköiset ettei ne olleet ihan elottomat.





 Moneen pöytään lisättiin kaikenlaisia koruja tai jotain muita pikku juttuja jotka liittyivät kampanjaan tai sitten sopivat ihan muuten kaikkiin vaatteisiin lisämyynnin vuoksi.


Kyltittäminen oli myös sellainen tehtävä joka piti tehdä melkein aina ennen kuin asiakkaat tulevat liikkeeseen, eli aamuisin.



Kanta-asiakas tarjoukset tulostettiin ensin paperit(A3) molemmin puolin ja liima käteen ja kiinnitettiin isoon pohjaan mahdollisimman suoraan.
Jos kampanjan mukana tuli uusi tarjous niin se tuli myös isolle pohjalle, ne kiinnitettiin kattoon koukuilla ja rautalangalla.
Kaikki muut ''pikku'' tarjoukset tuli A4 tai A5 kokoisille plekseille.

Ekana ja tokana päivänä pääsin silittämään naisten vaatteita, se ei ollut kivaa, koska joka kerta kun sain ne omasta mielestä valmiiks niin aina Lindexin visualisti sanoi ettei se käy, koska siinä on ryppy. Sain just sillon sopivasti silitettäväksi kauhean helposti ryppyyntyvää polyesteria.



  Minun piti myös paikata nukkeja maalilla, koska joissakin mallinukeissa oli kamalia kolhuja.






Ammattisanasto tehtävä

Taso 1.
''Seuraa TO paikalla käytäviä keskusteluja 3 päivää. Kirjaa ylös 10 ammattitermiä joita kuulet.''
Kyltitys
Silitys 
Mallinukkejen pukeminen 
ED
Conte 
Fashion area
Sensational Summer 
Bra-Volution 
Holly&White 
Koodi 

Taso 2.
''Selvitä ja kirjaa näiden termien merkitys esim. oppikirjan / internetin / työpaikkaohjaajan avulla. Tee tästä postaus blogiisi esimerkikis Poppletin, Explain Everything:n, iMovien, ThingLink:n avulla, tai tee videopostaus.''
https://www.thinglink.com/scene/527176803433840640

Taso 3.
''Käännä ja tee näistä termeistä suomi – ruotsi – englanti –sanakirja.''
Kyltitys - Signage - Tecken 
Silitys - Ironing - Strykning 
Nukkejen pukeminen - Dressing - Klä sig 
Koodi - code 

torstai 15. toukokuuta 2014

Oppisopimus

Moi! Olen ollut aiemmin työssäoppimassa Salossa lahjaliike Herkku ja Lahja Murenassa ja Kappahl:ssa.
Nyt olen kauppakeskus Skanssin Lindex:ssä. Olen päässyt tekemään paljon visualistin töitä, kuten pukemaan mallinukkeja, silittämään vaatteita ikkunaan, ripustamaan kylttejä + tekemään niitä, suunnittelemään vaatteiden paikkoja yms. Minulle on monta kertaa sanottu, että olen oma-aloitteinen kassalla ja tietokoneen käytössä (kun olen tulostanut kylttejä).
Olen myös päässyt harjoittelemaan kassaa. Aina kun pääsen kassa ''vuoroon'' niin en malta melkein ollenkaan lähteä tauoillekkaan, koska se on niin kivaa.
Olen melko hijainen ihminen ensin, mutta sitten kun pääsen asiakaspalvelu hommiin oikein kunnolla niin muutun aika sosiaaliseksi kaikkia asiakkaita kohtaan ja pyrin tietenkin auttamaan asiakasta parhaani mukaan jos hän saattaisi tarvita apua.
Haluaisin tulevaisuudessa olla töissä jossakin valokuvaus hommissa tai tatuiojana. Tai kenties kumpaakin :)

torstai 6. maaliskuuta 2014

Työnhaku videoita tieto- ja viestintätekniikan tunneilla

Moi!
Eli siis tehtävänä oli etsiä hyviä sekä huonoja työnhaku videoita.
 
Muutama asia joilla voi ehkä saada kehiin ihan hyvän työhaku video:
 
1. Kameran täytyy olla sopivassa kohdassa jotta hakija näkyy kuvassa
2. Jos aikoo laittaa jotain musiikkia taustalle niin täytyy olla sopivan hiljaisella.
3. Puhuu järkeviä
+ kaikkee muuta


muutamia videoita:


https://www.youtube.com/watch?v=w1Uems9fq0I
+ kuuluva ääni, osaa kertoa hyvin asioista
- paikan olisi voinut valita paremmin... vaikka onkin esimerkki.


https://www.youtube.com/watch?v=IQy527JaNBk
+ kuuluva ääni, ei selittele asioita,
- ei kannata kuvata niin että henkilö on makuultaan ja kaikki tavarat on levällään ja näkyy kuvassa


https://www.youtube.com/watch?v=6SwlCtHs2rg
- kun kuvataan ulkona nii on huono kun tuulee koska ei äänet kuulu niin hyvin


https://www.youtube.com/watch?v=5RhhWh6eMhw
-musiikki ehkä liian kovalla


https://www.youtube.com/watch?v=XlNNfBqwqiQ
Yksi hyvistä työhakemuksista!







 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Työssäoppimassa Kappahl:ssa

Olin tosiaan työssäoppimassa Kappahl -myymälässä Salossa.
Paikasta voin ainakin kertoa sen verran, että kaikki työntekijät oli tosi mukavia ja huumorintajuisia.

Päivittäisiin rutiineihin kuuluin tuotteiden pikkaus eli katsotaan varastosta mitä tuotteita myymälästä on mennyt.
Mun töihin kuului enimmäkseen rekkien ja hyllyjen järjestely, graaffisten hengaus (mainosten ripustaminen kattoon ja ikkunaan) ja pikkaus.

Kaikista kivointa oli pikkaaminen ja asiakaspalvelu... silloin ku osasin auttaa.
Suosittelisin Kappahlia kaikille niille jotka tykkäävät työskennellä vaatealalla.

Näyttöön minun kuului tehdä xlnt pöydän ja nuken tekeminen.